Viikossa tapahtuu kaikenlaista

Siitä on viikko ja 1 päivä, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Noh, nyt on siis hyvä aika kertoilla hieman viime viikosta.

Tiistaina, eli syntymäpäivänäni kävin moikkaamassa Monikaa Vuosaaressa, ja vietinkin hänen kanssaan aikaa. Keskiviikkona olin omissa oloissani, ja Torstain ja Perjantain kulutin töissä. Lauantaina mun olis pitäny olla parin entisen kaverin kanssa, koska he halusivat tulla mun kämpälle hengailemaan. Siitä enemmän täällä. Mutta, sen sijaan joinkin kaverin kanssa olutta. Sunnuntaina oli sitten krapula hukassa, mutta enpä sitä oliskaan kaivannu ku oli Maanantaiaamuna töitä, joten Maanantaina olin sitten töissä, ja venähti kaheksaan asti (ei muuten ollu millään tapaa hauskaa olla 2h myöhässä deadlinest). Tiistaina, eli eilen sain pyykinpesukoneeni, olin taas töissä ja nukuin lopulta 11h huonosti nukutun Maanantaipäivän takia.

Ei kyl ollu kiva herätä päänsärkyyn 11h yöunien jälkeen, mutta onneks oli viime yö vapaata, ni ei tarvinnu sit tehä periaattees mitään. Tänään sit heräsin siihen, ku töistä soitettiin et mun pitäs mennä töihin. No, eipä mulla asian kanssa mitään ongelmaa ole, koska palkkahan juoksee. Piti olla tosin vapaata mut joo, eipä siinä mitää.

Ja huomenna päivällä pitäs mennä taas moikkaamaan Monikaa, saa nähä monelt herään. Toivottavasti en kovin myöhään.

Ihanan turha, arkinen juhla. Eli synttärit.

Mihinköhän se kaikki hienous syntymäpäivistä on hävinny…? Nykyään synttärit meinaa sitä, et lähetään dokaa ja vedetää överit. Ei kiitos mulle, vedän övereit muutenki. Tosin, joku kiva ravintolaillallinen tyttöystävän kans olis kiva. Olis vaan se tyttöystävä ensin.

Mutta asiaan.

Oli oikein jättekiva päivä sillee. Heräsin klo 12, datasin jonkun tunnin verran ja lähin sit Citymarkettii kattomaa mulle pyykinpesukonetta, joka olikin just hyvä. :) Sen jälkeen lähin Helsingin päärautatieaseman kautta Vuosaareen, missä näin Monikan (<3). Käytiin sit Subways syömäs ja mentiin sen jälkeen Citymarkettii, mistä sit mukaan lähti Soneran matkapuhelinliittymän sopimus. Huomenna sit Itäkeskuksee hakemaan sitä luuria, koska siel ei sitä ollu. Oli tosi kiva nähä Monikaa kahestaa, tähän asti on aina ollu Tiitu mukana, jotenkin jännästi. Ei oikein voi syntymäpäivän kunniaks ottaa mitään alkoholipitoista ku lupauduin yöksi töihin (ja samalla seuraavaks kuudeks yöks), mutta eipä tota fiilistäkään ole. Katotaan sitte ku vitutuskäyrä nousee katosta läpi.

Oli vähän haikee fiilis ku lähin himaa, olisin halunnu olla Monikan kans pidempää mut en viittiny ku se oli kuitenki ollu tänää töis ja muutenkaa ei oikein ollu mitää tekemistä. Jos seuraaval kerral lähtis sit leffaa tai johonki sen kans, et olis oikeesti jotai tekemist eikä pelkästää sellast hengailuu. Teininä tullu hengailtuu ilman mitää tekemist ihan tarpeeks, niin nyt vois aikuistua ja tehä jotai kivaa, kuten just esim. käydä leffas, shoppailee tai safkal jossai. Aika hitaasti kyl tuntuu tää aikuistuminen tapahtuvan, ku must tuntuu et oon edelleen se tylsä teini joka ei haluu mitn muuta tehä ku istuu koneel.

Mut eiköhän se siitä ajan kanssa. :)

Tähän loppuun vois laittaa pätkän yhestä mun kauan sitten kirjottamasta biisistä.

Tuntuu oudolta myöntää, oon rakastunu suhun, vaikka ootkin perhonen, lentelet milloin missäkin, joskus käyt partsillani, minua tapaamassa, mutta sitten jatkat taas matkaasi tuntemattomaan. Et voi paikoillesi jäädä, koska sinulla on niin paljon tehtävää, ettei sinulla riitä aikaa huilailuun, ennenkuin aurinko laskeutuu.

Täydellinen synttärilahja

Tuli tossa hetki sitten mieleen täydellinen synttärilahja ylihuomista ajatellen… Saapa nähdä toteutuuko.

Olis ihan kiva.

Toisaalta, kun alkaa miettimään, mä tarttisin paljon muutaki.

  (Ehdotettu mutsille)

(Oon laiska tiskaamaa käsin :D)

+ monta muuta turhaa härpäkettä…

Kuten…

… Mut noi on vaa toiveita. Katsotaas toteutuuko ykskää.

Muut bailaa, mä teen töitä

Se olis Perjantai. Taas. Vastahan se viime viikolla oli… Kyl tää aika menee yllättävän nopeesti töitä tehdessä, varsinkin kun päivärytmi on sellanen et herää tyyliin 5 aikaan illalla ja lähtee töihin. No, viikonloppuyöt on siitä mukavia, että rahaa tulee, eikä tartte kuluttaa niitä mihinkään turhaan (kuten alkoholiin), ja saa ajaa autolla. Se vaan, että jos lehtiä on yhtä paljon ku viime yönä (8 vakionippua) tai enemmän, mä oon lievästi sanottuna ongelmissa, koska niiden pirun lehtien lastaaminen autoon on sitten aikaavievää touhua… Ihan ku 4-6 vakionippua Hesareita ei olis riittävästi. Sitten ku viel otetaan huomioon, että Keski-Uusimaata tulee about saman verran, ja jotkut valopäät sitten tilaavat kummatkin lehdet ja postilaatikko on niin saamarin pieni, että sen saa taiteilla sinne. Eikä siinä työtapaturmilta vältytä, mikäli se pirulainen on metallia ja siinä on teräviä reunoja… Tullu noita pieniä postilaatikoita, joissa on sellanen vähintään yhtä levee luukku, joka on just sen verran korkee et HS+Keskari –kombo mahtuu siitä, kirottua jo monen monituista yötä. Herää kysymys, että miksi pitää olla niin monta erilaista postilaatikkoa? Miksei kaikki postilaatikot voi olla kannellisia? Oikeesti ärsyttää noi luukulliset postilaatikot.

Mut mä taisin vähän eksyä aiheesta äsken. Joka tapauksessa mä nauran räkäsesti huomenna ku porukka valittelee Facebookis krapulaa. Tosin vasta illalla sen jälkeen ku oon heränny. Nyt mä kuitenkin juon kahvia ja kuuntelen Spotifyl musaa samal ku kirjottelen tätä blogikirjoitusta. Muut ryyppää, mä ryystän kahvia ja kirjotan postausta. Mikä ihana Perjantai-ilta. Ja Lauantaiaamu menee töissä, päivä nukkuessa ja illal sit herätyksen aika, et pääsee Sunnuntaiaamuks töihin (sillon olis työyö 7/7 :). Maanantai olis muuten vapaa, mutta koska mul on toinen työ, niin se vie sitten aikaa. Tiistaina onneks koko päivä vapaa ja sillon mä näen yhen ihanan, jonka näin viimeks… Elämä lapselle –konserttipäivänä vissii. Eli olis se jo aikaki.

Mutta joo, nyt loppu runosuoni, joten… Cya!

Tsiisus

Olipa taas yö. Ei sillä etteikö kaikki olis menny putkeen, vaan lähinnä siks et pystyin parantamaan mun aikaa kymmenellä minuutilla. Eilen klo 7, tänään 6:50… En tajuu mikä hitto siin o, mutta kai mä täs pääsen viel vauhtiin ennen ku toi tuuraus loppuu. Joku mummo sai vissiin hyvän kuvan meikäläisest ku tuun lippiksen, nahkatakin ja röökin kans tuomaa lehtee. :D On se jännä mite jotkut oottaa jo kuuden aikaan lehtee. Haluisin ihan oikeesti ymmärtää näit ihmisii jotka oottaa lehtee ku tyylii kuuta nousevaa. Ja heti jos lehti vähänkin myöhässä, soitellaan että lehti ei tullut ajallaan… Voisivat neki intopiukeet mulkut ymmärtää että uudet jakajat ei välttämättä oo yhtä nopeita ku kokeneet.

VARSINKAAN mikäli yhessä kaupunginosassa on kahdessa kohtaa about 500m etäisyydellä joku helvetin tieremppa, joka sotkee sit jakolistat ja kaikki. Pikkuhiljaa täs kaikki alkaa toimimaan enemmän omalla painollaan, kohta mä kiidän ku maantiekiitäjä et autosta ei näy ku valkone viiva. Mutta, se on melko todennäköisesti vain haave, koska ei lehdenjakaja voi mikään Ritari Ässä olla, pakko sen on lehdet jakaa… Ellei sit piirissä oo pitkät siirtymävälit.

I will try to find my place in the diary of Jane.

Toi pätkä sopii muute mulle aika hyvin, mikäli ton Janen korvaa henkilön X nimellä. (X=en kerro, vielä ;) Jos joku ei tiennyt, niin toi pätkä on Breaking Benjamin yhtyeen Diary of Jane –biisin kertosäkeistön osa.

It’s time to put an end to all of this…

Eli pää on tyhjä, mikä tarkoittaa, että tämä blogipostaus ei jatku.

Kiitos kun jaksoit lukea, ja lue toistekin.

Krapula tai ei krapulaa, joskus en vaan ymmärrä

Tuli tossa eilen vähän otettua kuppia. No, jossai 10 aikaan aamulla ensimmäisen kerran herättyäni taisin olla vieläkin humalassa. No, siinä kävin tarpeillani ja menin takas nukkumaan. About 3h myöhemmin, kun olis pitäny olla krapula ja huono olo, ei ollu kumpaakaan. Sitä siinä ihmettelin aikani, kunnes päätin käydä suihkussa ja lukea Sunnuntaihesarin odotellessani broidin soittoa. Ei pleikkariakaan jaksanut käynnistää ja omassa koneessa on kovalevy vissii korruptoitunu, jotenka ei ollu parempaakaan tekemistä.

Nooh, puol neljän aikaan porukoille syömään ja näin, onneks sain sitte sieltä toisen koneen ton mun oman tilalle, ettei tartte kokonaan ilman konetta olla, ku en vaa pysty sellasee. Tulee tylsää muuten, eikä laskuikaan saa maksettua. Porukoilla vierähti joku 2h 30min, ja sit lähettiin broidin kans takas Keravalle, ja oonkin ollu täs himassa sitten koneella siitä lähtien ku sain kaikki piuhat kiinni, ollu nimittäin aika tiukkaa ilman konetta…

Tänään on sit muuten mun eka työvuoro yksin. Vähän jänskättää sillee, et saanko mä kaikki lehet jaettua kuuteen mennes, niinku tos about viikko sit. Siin on hyvä tavote kyl, mut sen näkee sit ku pääsen hommii et miten kauan niis yksin menee. Kuitenki viikon ajan teen yksin hommia, ja sen jälkee en tiiä et mitä sitte. Meenkö taas jonkun jakajan mukaan, vai oonko ns. “lomalla” siihen asti et tulee toiset piirit ajettavaks. Että ihan hyvä vaan ettei päivällä ollu krapulaa.

Kun mikään ei tunnu riittävän

Tuntuu jotenkin luontevalta aloittaa tämä blogi kirjoituksella, jonka otsikko on sama kuin itse blogin. Onhan mulla toinenkin blogi olemassa, mutta se on lähinnä mun elämään keskittyvää kamaa, vaikka siellä aika paljon viimeaikoina on ollu mietintää ja pohdintaa sekä asiatekstejä. Tätä blogia voisi luonnehtia ns. "jämäkamablogiksi", eli tänne tulee tekstiä, joka ei mielestäni sovellu CactusWiZaRd ja sen elämä -blogiin. Tai sitten yksinkertaisesti pääni on niin täynnä ajatuksia, ettei viitsi toista blogia täyttää turhaan kahdella postauksella per päivä.

Mutta asiaan!

Jotenkin musta tuntuu että nykyään ei mikään tunnu riittävän. Mulla on asunto, työpaikka, ajokortti ja kaikki päällisin puolin hyvin. Kuitenkin jotain puuttuu, nimittäin rakkaus. Mun elämästä on viimeisen vuoden puuttunut jotain. Nimittäin ihminen, jota mä voisin rakastaa. En mä kuitenkaan ketä tahansa voi rakastaa, ensin mun pitäis päästä mun ex-tyttöystävästä yli, mikä tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Ja toisekseen, mulla ei ole aikaa rakkauselämälle tällä hetkellä. Tai siis, vuorokausirytmi on työn takia hieman erilainen kuin muilla, joten se on syy sille, miksi ei ole aikaa. Kuitenkin mä haluaisin et olis joku, jolle vois sanoa "rakas", "kulta", ja jonka kans viettäis vapaapäivät, ettei tarttis neljän seinän sisäl yksin kyhjöttää. Meikäläisen mahdoton tehtävä.

Se on enemmän ja vähemmän turhauttavaa, kun haluais toimivan parisuhteen, mutta tietää ettei ole aikaa sellaiselle. Ja toinen ongelma on sitten se, että miten se suhde toimis, riittääkö se että näkis vain kahtena päivänä viikossa? Oon aika varma, ettei riittäis. Tai sehän riippuu ihan siitä toisesta osapuolesta. Kolmas ongelma on sitten siinä, että mulla on kyllä yks mahdollinen tyttöystäväehdokas olemassa, mutta en taas tiedä missä mennään. Sen sentään tiedän, ettei meidän välillä vielä mitään ole... Onko se sitten hyvä, en tiedä. Ehkä ensin olis hyvä saada elämä tasapainoon.

Mutta riittääkö sekään? Ei välttämättä. Mun tunne-elämä kun on aika sekaisin. Yhtenä päivänä oon korviani myöten rakastunut, toisena en tiedä oonko sittenkään. Tämän kyseessä olevan toisen osapuolen pitäisi kestää nämä tunne-elämän myrskyt. Juuri tällä hetkellä tuntuu, ettei yksinkertaisesti mikään riitä. Mun pitäis tietää missä mennään, mitä toinen ajattelee ja että liikutaanko me ylipäätään samalla aaltopituudella. Kuitenkin tuntuu, et mua testaillaa. Oon kuitenkin aika mustasukkast sorttia ku sille päälle satun, ja oon jo huomannu et mua ärsyttää ku tää kyseinen henkilö käy Anna Abreun keikoilla ja lähtee jonottamaan aamuvarhain niille. Saatan ehkä tottua siihen, mutta koska oon muutenkin epävarma tällä hetkellä kaikesta, niin parempi näin.

Lopputuloksena mä voisin todeta, että kun mikään ei tunnu riittävän, on parempi tyytyä siihen mitä on jo. Eli mä tyydyn olemaan sinkkuna, kuten oon tähän asti jo ollutkin. Kai sitä joku päivä löytää jonkun vierelleen, mutta se on sitten ajankohtaista kun sen aika on. Siihen vain on hankala sanoa mitään, että onko sen aika vuoden sisään vai myöhemmin. Se kuitenkin vaikuttaa varmalta, että täytän 21 sinkkumiehenä.